Keitä ovat citysaamelaiset?

Helsingin saamelaisyhdistyksen ”jäseneksi voi liittyä saamelainen tai henkilö, joka tuntee itsensä saamelaiseksi ja jonka yhdistys on hyväksynyt saamelaiseksi”. Yhdistyksellä on myös kannattaja- ja kunniajäseniä. City-sámit -yhdistyksen perustamisvuonna jäseniä oli 24 ja parin vuoden päästä 48. Nykyään jäsenmäärä on kolminkertaistunut. Yhdistykseen kuuluu 120 jäsentä, joista 114 on varsinaisia jäseniä ja 10 lapsijäseniä sekä lisäksi 66 kannattajajäseniä.

City-sámit –yhdistyksen jäsenistö on yhtä moni-ilmeinen ja moni-identiteettinen kuin nykyinen koko saamelaisyhteisö ja –kulttuuri. Jäsenistössä voidaan erottaa vähintään kolme pääryhmää.

Yhdistyksen perustana ovat etniset aktivistit, jotka toimivat tai ovat toimineet aktiivisesti saamelaisasioissa muissakin yhteydessä. Useat heistä ovat koulutettuja saamelaisia, jotka ovat opiskelunsa jälkeen asuneet sekä pohjoisessa saamelaisessa ympäristössä että kaupungissa. Tämän ryhmän jäseniä on kutsuttu ’supersaamelaisiksi’. Termi viittaa siihen, että supersaamelaiset tietävät saamelaisasioista muita laajemmin, osaavat saamen kieltä muutenkin määrittelevät saamelaisidentiteettiä ja saamelaisuuden suuntaviivoja enemmän kuin muut. Nämä ovat myös puurtajia ja jatkuvuuden ylläpitäjiä.

Toisena merkittävänä ryhmänä ovat saamelaiset, jotka ovat hyvin ‘sisällä’ saamelaisuudessa, mutta jotka ovat aktivoituneet saamelaisasioissa vasta muutettuaan pois kotiseudultaan kaupunkiin. Pohjoisessa asuessaan moni heistä ei osallistunut saamelaisjärjestöihin tai –liikkeeseen, koska siellä oli muita osallistujia eivätkä he siksi tunteneet tarvetta sellaiseen. Muutettuaan kotiseudulta kaupunkiin tarve saamelaistoimintaan virisi aivan eri tavalla. Kaupunkiin muuttaneille on luonnollista hakeutua tuttavien ja sukulaisten, ”omien ihmisten” pariin. Pohjoisesta etelään muuttaneille kuten myös muille urbaanisaamelaisille yhdistys on antanut mm. mahdollisuuden pitää yllä saamen kieltä ja kulttuuria, tuntea olonsa kotoisaksi myös kaupunkiympäristössä ja on tuonut kontakteja muualtakin kuin kotikylästä tai omasta suvusta tuleviin saamelaisiin. Tämä on lisännyt myös eri alueiden ja eri kieliryhmistä tulevien saamelaisten välistä kanssakäymistä ja edistänyt yhteisymmärrystä.

Kolmanteen ryhmään voidaan laskea ne, jotka ovat syntyneet pääkaupunkiseudulla ja jotka eivät ole oppineet saamea kotonaan. Heitä kutsutaan usein ’oikeiksi’ citysaamelaisiksi. Heille saamelaisuus ja Sápmi ennen yhdistystoimintaan osallistumista on merkinnyt Sápmissa asuvia sukulaisia, joihin he ovat pitäneet yhteyttä. Useat heistä eivät ole kuuluneet myöskään viralliseen saamelaiskäräjien saamelaisluetteloon, ja siten he eivät ole, muun muassa olleet oikeutettuja osallistumaan Saamelaiskäräjien vaaleihin. Monet heistä ovat sittemmin opetelleet kielen ja osallistuneet aktiivisesti yhdistyksen toimintaan ja saamelaisasioihin, ja ovat siten hyvä esimerkki kielen ja kulttuurin elvyttäjistä. Ulkopaikkakunnilla asuvat saamelaiset pitävät säännöllistä yhteyttä kotiseutuunsa ja siellä asuviin sukulaisiin ja tuttaviin. Kuitenkin harva heistä enää aikoo muuttaa sinne takaisin, vaikka osa erityisesti nuoret ovat myös paluumuuttaneet pohjoiseen erityisesti lastensa saamen kielitaidon vahvistamiseksi.

Suurin osa pääkaupunkiseudun saamelaisista ei ole kuitenkaan hakeutunut yhdistyksen jäseniksi. Se on täysin luonnollista, sillä nykyään talkoohengellä hoidettu yhdistystoiminta yleensä vetoaa yhä harvempiin. Saamelaisyhdistyksillä on myös selvä poliittinen profiili kulttuurisen tavoitteen lisäksi. Ilmeisesti sekin on syy, miksi monilla jo assimiloituneilla saamelaisilla on ollut vaikeuksia sitoutua yhdistykseen. Useat pääkaupunkiseudulla asuvista saamelaisista ovat muuttaneet kotiseudultaan jo maailmansotien välisenä tai jälkeisenä aikana (1930–1960-luvuilla), joka oli saamelaisia stigmatisoivaa aikaa. Nämä saamelaiset ovat akkulturoituneet uuteen ympäristöön, ja heille saamelaisuudesta on tullut eräänlainen tabu. Sukupolvien välinen ero nousee esiin siinä, että nuorille saamelaisuus on enemmänkin ylpeyden aihe, kun taas monet yli 50–60-vuotiaat kokevat sen vieläkin jollain lailla häpeällisenä asiana.

Citysaamelaisista tehtyjen tutkimusten mukaan suhtautuminen City-sámit-yhdistykseen on pääosin myönteistä. Monet kokevat järjestön olevan tarpeellinen yhteenkuuluvuuden ja saamelaisuuden ylläpitämisessä kaupunkiympäristössä. Yhdistyksen monipuolista kulttuuritarjontaa pidetään positiivisena asiana. Jonkin verran on esitetty kritiikkiä liiallista saamelaisuuden esiin tuomista ja korostamista vastaan. Toisaalta monet pitävät saamelaisuutta ja saamelaisten oikeuksien vaatimista tärkeänä.